maanantai 22. lokakuuta 2012

Mansikoita ja suklaakermaa


Käytiin poimimassa mansikat hilloa ja pakastinta varten ja pitihän sitä samalla vähän herkutella mansikoista tuoreeltaan. Päällimmäinen kakku tuli tehtyä vähän kiireellä, joten lopputulos ei ole niin "kaunis" kuin alunperin oli tarkoitus. Toisessa piirakassa tuli testattua valmispiirakkapohjaa ja ihan hyvä siitä tuli noinkin, vaikka suosinkin itse leivottuja pohjia.


Suklainen mansikkakakku

Kääretorttupohja

4 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
3/4 dl perunajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte ja koristelu

Mehua kostutukseen
Mansikkahilloa
1 prk Suklaakermaa
Mansikoita


Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

Sekoita perunajauhot, vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään ja seulo munavaahtoon. Sekoita kevyesti tasaiseksi, mutta älä vatkaa.

Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Kypsennä uunin keskiosassa 6-10 minuuttia 225-asteessa.

Sirottele puhtaalle leivinpaperille sokeria ja kumoa kypsä kääretorttupohja paperille. Anna jäähtyä.

Leikkaa pohja kahteen samankokoiseen osaan ja kostuta molemmat puoliskot. Levitä toiselle puoliskolle hilloa ja viipaloi päälle mansikoita. Levitä ohut kerros suklaakermaa ja nosta toinen levy päälle.

Kuorruta kakku lopulla kermalla ja viipaloi päälle runsaasti mansikoita.






Valkosipulikurkut


Meillä herra rakastaa valkosipulia, mutta koska olen itse kyseiselle ainekselle allerginen, hän ei sitä joka ruokaan saa. Tämän dilemman vuoksi päätin eräänä syksyisenä päivänä kokeilla säilykekurkkujen valmistamista. Tällä ohjeella näistä tulee todella vahvasti valkosipulin makuisia, eli kannattaa vähentää valkosipulin määrää, jos ei sen mausta niin paljon pidä.
Jotta tämä ei menisi pelkäksi miehen "hellimiseksi", kokeilin myös (ylläri, ylläri) Raparperi-sipulichutneyn valmistamista. Tästä tuli aivan mielettömän hyvää ja se käy todella hyvin grilliruoan kaveriksi.



Valkosipulikurkut

2 kg    Avomaankurkkuja
100 g  Tuoretta tilliä
50 g    Piparjuurta
7         Valkosipulinkynttä

Mausteliemi:
6 dl     Vettä
4 dl     Väkiviinaetikkaa
8 dl     Sokeria
2 rkl    Suolaa
1 rkl    Sinapinsiemeniä


Puhdista ja desinfioi säilytyspurkit ja kannet huolellisesti.

Kuumenna purkit ennen täyttämistä. Ne voi kuumentaa uunissa 100-125-asteessa sanomalehteen käärittynä vähintään 15 minuuttia. Kansien desinfiointi onnistuu kätevästi vesikattilassa keittämällä.

Pese kurkut huolellisesti ja viipaloi ne. Huuhtele tilli, kuori piparjuuri ja leikkaa ohuiksi lastuiksi (itse vuolen lastuja kuorimaveitsellä). Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet.

Laita lasipurkkien pohjalle runsaasti tilliä, lisää kurkkusiivut, piparjuuri ja valkosipuli purkkeihin.

Kiehauta mausteliemi ja kaada kuumana purkkeihin. Liemen tulee peittää ainekset kokonaan ja tulla aivan piripintaan. Sulje purkit tiiviisti kannella, anna jäähtyä ja siirrä kylmään maustumaan.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Kaalikääryleet





Tänään oli pakko kokeilla tuota lapsuuden herkkua. Kyllä, olen erilainen nuori, tykkään ja olen aina tykännyt niistä ruoista, joita muut lapset (ja aikuiset) ovat inhonneet. Näitä ovat mm. maksalaatikko, kanaviilokki, ryynimakkarat, mantelikala ja sitten nuo pahamaineiset kaalikääryleet.
Olin jotenkin olettanut, että nämä ovat äärimmäisen vaivalloisia tehdä, mutta nehän valmistuivat oikeastaan aika pienellä vaivalla.





Kaalikääryleet


1         iso kaali (oma oli käärylekaali)
           suolaa
1 dl     riisiä
400 g  jauhelihaa
1 dl     korppujauhoja
1 dl     kaalin keitinlientä
1 dl     ruokakermaa
1-2     sipulia
           mustapippuria
           timjamia
2 rkl    siirappia
1 dl     vettä
           voita


Kiehauta vettä suuressa kattilassa. Koverra kaalin kova kanta pois ja lisää kiehuvaan veteen kaali ja suolaa. Keitä kaali kypsäksi. Laita kypsä kaali kulholliseen kylmää vettä. Nosta kaalinlehdet keittiöpyyhkeen päälle kuivumaan.

Keitä riisit ja valuta ne lävikössä.

Mittaa kulhon pohjalle kaalin keitinliemi ja ruokakerma, sekoita joukkoon korppujauhot turpoamaan.

Hienonna sipuli(t) ja ruskista kevyesti paistinpannussa.

Lisää kulhoon jauheliha, riisit, sipuli ja mausta.

Levitä kaalinlehdet leikkuulaudalle ja ohenna veitsellä paksuin lehtiruodin kohta. Nosta jokaiselle lehdelle reilu ruokalusikallinen täytettä ja kääri tiukaksi kääryleeksi.

Lado kääryleet voideltuun vuokaan. Valuta päälle siirappia ja kaada vuokaan vesi. Pane päälle voinokareita.

Paista aluksi 225-asteisessa uunissa n. 10 minuuttia ja laske sitten uunin lämpö 175-asteeseen ja kypsennä yhteensä reilu tunti. Valele välillä paistoliemellä.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Syksyinen kinuskikakku




Syyskuussa on meidän perheessä kolmella synttärit ja tällä kertaa niitä juhlittiin yhdessä. Nyyttäri-ajatuksella mentiin ja itse toin pöytään täytekakun. Itse tykkään kinuskin ja omenan yhdistelmästä, joten halusin kokeilla sitä tällä kertaa täytekakussa. Kondensoidusta maidosta keitetty kinuski on itselle paljon helpompi ratkaisu, kuin kermasta keitetty kinuski ja hyvänmakuista siitä mielestäni tulee. Pitää vaan muistaa hyvissä ajoin keittää maito kinuskiksi, koska keittämiseen tarvitaan 3 tuntia aikaa.


Kinuski

1-2 prk Kondensoitua maitoa

Pohja

5 Kananmunaa
Sokeria
Vehnä- ja perunajauhoja
2 tl Leivinjauhetta

Täyte

Omenahilloa
(Kinuskia)
Mehua kostutukseen

2½ dl-5dl Kuohukermaa
Vaniljasokeria
Suklaalehtiä koristeluun


Keitä ensin kinuski. Laita kondensoitu maitotölkit kattilaan (kannattaa valita se huonoin kattila) ja peitä vedellä, kuumenna vesi kiehuvaksi ja anna kiehua hiljalleen 3 tuntia. Lisää vettä tarvittaessa, niin että tölkit ovat koko ajan peitossa. Tämän teen itse viimeistään edellisenä päivänä ja keitän kerralla useamman tölkin, jotka säilyvät hyvin jääkaapissa.

Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka.

Ota kaksi saman kokoista lasia ja riko toiseen kananmunat. Mittaa toiseen lasiin saman verran sokeria ja kaada sokeri vatkauskulhoon. Mittaa sitten tähän samaiseen lasiin (siis siihen missä oli ne sokerit) jauhot. Jauhoja tulee myös saman verran kuin kananmunia, niin että vähintään puolet jauhoista on vehnäjauhoja ja loput perunajauhoja. Lisää jauhojen joukkoon leivinjauhe ja sekoita. Lisää kananmunat sokerin joukkoon ja vaahdota. Siivilöi jauhoseos vaahdon joukkoon ja sekoita rauhallisesti tasaiseksi, mielellään "nuolijalla" käännellen. Kaada taikina jauhotettuun vuokaan ja paista uunin alatasolla 175-asteessa n. 40 minuuttia.
Kumoa valmis pohja pian uunista ottamisen jälkeen ritilälle jäähtymään.

Halkaise kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta pohja mehulla ja levitä pohjalle kinuskia ja sen päälle omenahilloa. Sama juttu seuraavan kerroksen kanssa. Nosta päällimmäinen osa kanneksi ja kostuta se. Laita kakun päälle loput kinuskista ja levitä tasaisesti. Lopuksi kermavaahdon pursotus reunoihin ja suklaalehtiä koristeeksi.