perjantai 22. marraskuuta 2013

Haukipihvit

   Pidän kovasti erilaisista kalaruoista ja varsinkin hauesta. Hauen huono puoli on sen ruotoisuus. Haukipihveissä ei fileen ruodot kuitenkaan haittaa, koska fileet jauhetaan massaksi yleiskoneella.


Haukipihvit

500 g nahattomia haukifileitä
2½ dl ruokakermaa
½ dl korppujauhoja
purjo
tilliä silputtuna
1 rkl sitruunamehua
1 rkl soijaa
mustapippuria
suolaa


    Pilko purjo pieneksi ja freesaa niitä hetki pannulla öljyssä.
    Jauha kalat yleiskoneen leikkurilla massaksi ja lisää massaan purjot.
   Sekoita ruokakerma ja korppujauhot keskenään ja anna turvota hetken aikaa.
    Lisää ruokakerma ja korppujauhojen joukkoon muut ainekset ja lisää ne lopulta kalamassaan.
   Paista pihvit lettupannulla öljyssä.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Suklainen mansikka-kakku


   Isänpäivä tuli ja meni ja isukin kakusta tuli seuraavanlainen. Toiveena oli mansikkakakku ja ei saanut olla marsipaania. Mansikan ja suklaan makeutta päätin tasoittaa lemon curdilla ja kermalla.


Kakkupohja

5 kananmunaa
150 g tummaa suklaata
200 g voita
2 dl muscovadosokeria
2 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa


Täyte

3- 4 dl pakastettuja mansikoita
3 rkl lemoncurdia
2 dl kuohukermaa
vaniljasokeria

Pinnalle

lemoncurdia

Suklaakuorrute

200 g tummaa suklaata
1½ dl kuohukermaa

Koristeeksi

"sikarikeksejä"
sokeriruusuja
vihreitä kuulia


   Erottele kananmunan keltuaiset ja valkuaiset.
   Sulata suklaa.
   Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
   Vatkaa joukkoon keltuaiset yksitellen.
   Lisää sula suklaa ja sen jälkeen keskenään sekoitetut kuivat aineet.
   Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää varoen taikinaan.
   Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista 175-asteessa alatasolla 40 minuuttia.
   Kumoa hieman jäähtynyt kakku ja anna jäähtyä rauhassa.

   Soseuta hieman kohmeat mansikat. Jätä joukkoon sulamisesta kertynyt "liemi". Koska mansikkasoseesta tulee näin aika löysää, ei kakkua tarvitse erikseen kostuttaa.
   Vaahdota kerma vaniljasokerin kanssa.

   Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan.
   Levitä mansikkasosetta reilusti pohjalle ja voitele päälle puolet lemoncurdista. Laita myös puolet kermavaahdosta.
   Nosta päälle keskimmäinen levy ja täytä toinen kerros samalla tavoin.
   Levitä myös päällimmäiselle levylle mansikkasosetta ja nosta kakku jääkaappiin maustumaan mielellään seuraavaan päivään.

   Seuraavana päivänä voitele kakun reunat ja päällinen lemoncurdilla.
   Sulata suklaa ja kuumenna kerma kattilassa lähes kiehumispisteeseen. Sekoita suklaa kerma joukkoon ja anna seoksen hieman jäähtyä samalla sekoittaen.
   Valuta suklaa kakun päälle (kannattaa laittaa kakku ritilän päälle tämän vaiheen ajaksi) ja avusta sitä veitsen avulla reunoille ja tasaiseksi pinnalla.
   Nosta kakku tarjoilualustalle ja vuoraa reuna "sikarikekseillä". Nosta kakku jälleen jääkaappiin jähmettymään ja laita loput koristelut ennen esille laittoa.

Pikainen omenapiirakka


   Tämä piirakkaresepti on sellainen, joka otetaan käyttöön, kun pitäisi nopeasti leipoa jotakin hyvää. Täytteeksi voi käyttää mitä tahansa marjoja ja hedelmiä.


Pikainen omenapiirakka


4 omenaa
200 g voita
1,5 dl sokeria
1 dl kaurahiutaleita
2 ½ dl jauhoja
1 muna
½ tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
0,75 dl maustamatonta jogurttia
kanelia ja sokeria


   Kuori omenat ja poista siemenkodat. Leikkaa omenat kauniiksi viipaleiksi.
   Sulata rasva ja sekoita se sokerin kanssa kulhossa.
   Lisää kaurahiutaleet ja jauhot, ei leivinjauhetta.
   Ota sivuun 1 dl taikinaa.
   Lisää lopun taikinan joukkoon muut ainekset ja sekoita pikaisesti tasaiseksi.
   Kaada taikina voideltuun vuokaan ja asettele omenanviipaleet nätisti päälle.
   Ripottele omenoiden päälle kanelia ja sokeria oman maun ja omenoiden mukaan.  
   Ripottele piirakan päälle sivuun laitettu taikina ja paista 200-asteessa n. puoli tuntia.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Sitruunainen lohipiirakka


   Etsiskelin uutta reseptiä lohta varten ja satuin törmäämään tähän reseptiin Valion sivuilla. Ihastuin heti ja olenkin tätä varioinut muutamaan kertaan. Piirakka on ihanan mehevä ja kun käyttää kylmäsavulohta, niin siihen tulee enemmän makua.


Sitruunainen lohipiirakka

Pohja

200 g yrtti-/tillituorejuustoa
75 g voita
1 dl ruisjauhoja
1½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte

180 g katkarapuja
400 g kylmäsavulohta
1 sipuli
1 paprika
2,5 dl ruokakermaa
2 dl juustoraastetta
3 munaa
mustapippuria

Pinnalle

1 rkl juoksevaa hunajaa
1 sitruuna



   Sekoita pohjan ainekset keskenään (voin oltava huoneenlämpöistä, pehmeää). Painele taikina voideltuun vuokaan pohjalle ja reunoille. Kannattaa käyttää isompaa piirakkavuokaa, itsellä käytössä lasagnevuoka.
   Sulata katkaravut siivilässä kylmän veden alla.
   Suikaloi sipuli ja pilko paprika ja kuullota niitä pannulla pienessä määrässä rasvaa.
   Lado lohet, katkaravut ja paprika-sipuliseos pohjan päälle.
   Sekoita loput täytteen aineet ja kaada tasaisesti vuokaan.
   Paista keskitasolla 200-asteessa ensin 20 minuuttia.
   Piirakan paistuessa pese sitruuna hyvin ja viipaloi.
   Kääntele viipaleet hunajassa ja jätä maustumaan esipaiston ajaksi.
   Lisää esipaiston jälkeen piirakan pinnalle sitruunaviipaleet ja jatka paistamista 10 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsä.