Rakastan lueskella erilaisia keitto- ja leivontakirjoja ja niihin
aiheisiin liittyviä lehtiä. Aina kun huomaan jonkun kokeilemisen
arvoisen reseptin tai resepti muuten kiehtoo, niin säästän kyseisen
lehden tai merkkaan kohdan kirjasta.
Nyt niitä lehtiä oli taas kertynyt vino pino ja oli aika
käydä reseptit läpi. Kokeiltavia reseptejä kertyikin runsaasti.
Päätin ottaa nämä reseptit ja niiden kokeilemisen osaksi tätä blogia. Ensimmäisen ehdinkin jo julkaista.
Yritän muistaa laittaa alkuperäisestä maininnan ja linkin mahdollisuuksien mukaan. Mukana on myös omat huomioni alkuperäisestä muutamalla plussalla ja mahdollisilla miinuksilla (miinukset voi olla "korjattuna" omassa reseptiversiossa).
Reseptin alussa on maininta testauksesta ja niissä on tunniste Testaus. Näin ne erottanee omista alkuperäisistä resepteistä.
sunnuntai 18. tammikuuta 2015
Porkkanasämpylät
Ensimmäinen testaus valmiista reseptistä.
Tällä kertaa alkuperäinen oli Kotilieden numerosta.
Kommentit alkuperäisestä reseptistä:
+ paljon porkkanaa
+ sämpylöiden määrä
+ nopeasti tehtävä taikina
- kaikki jauhot vehnäjauhoja
- raskas taikina
Tykkään porkkanasta lähes missä muodossa tahansa. Leivontaan se tuo ihanaa mehevyyttä.
Porkkanasämpylät
200 g ohrajauhoja
800 g vehnäjauhoja
1 tl suolaa
6 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
2 rkl hunajaa
5 dl porkkanaraastetta
öljyä
Sekoita hiiva pieneen jauhomäärään ja lisää ne 42-asteiseen veteen hunajan kera.
Sekoita jauhot ja suola keskenään.
Lisää neste vähitellen jauhojen joukkoon.
Lisää joukkoon viimeiseksi porkkanaraaste ja vaivaa taikinaa kunnolla.
Anna taikinan kohota puolisen tuntia.
Vaivaa taikinasta ilmakuplat pois ja muotoile sämpylät.
Anna sämpylöiden kohota 20 minuuttia.
Voitele sämpylät kevyesti öljyllä ja paista niitä uunin keskitasolla n. 10 minuuttia 250 -asteessa.
.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)