tiistai 10. heinäkuuta 2012

Kasvissosekeitto







Tänään on tarjolla yksi lempiruoistani, jota tulee nykyään syötyä ihan liian harvoin. Tämä resepti on alunperin lähtöisin siskoltani, mutta tapani mukaan kadotin ohjeen sen verta useaan otteeseen, että oli pakko soveltaa oma versio. Tämän ruoan yksi hyvä puoli on se, että sitä voi soveltaa loputtomiin: vaihdella kasviksia, mausteita tai lisukkeita. Yksi vaihtoehto on esimerkiksi paahtaa kuumalla pannulla nakkeja pilkottuna, näin siitä saa vielä ruokaisampaa. Chilillä taas saa potkua makuun.


Kasvissosekeitto


2 sipulia
500 g porkkanoita
9 perunaa
½ pkt Koskenlaskija-sulatejuustoa
Muskottia
Timjamia
Pippuria
Suolaa

Raejuustoa lisukkeeksi

Kuori ja pilko kasvikset ja laita ne kattilaan. Lisää vettä sen verran, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät ja keitä kasvikset todella kypsiksi. Jos haluaa keitostaan vähän sakeampaa, tässä vaiheessa kannattaa kaataa osa keitinvedestä pois.
Soseuta kasvikset sauvasekoittimella tasaiseksi, lisää Koskenlaskija nokareina keittoon ja mausta maun mukaan. Sekoita, kunnes Koskenlaskija on täysin sulanut keiton joukkoon.
Lisää annosten päälle raejuustoa ja nauti.

torstai 5. heinäkuuta 2012

Kaalilaatikko


 Kaalilaatikko on aina ollut mulle mieleen ja sen kaveriksi on joka kerta saatava puolukkahilloa. Kaalilaatikkoa tulee yleensä tehtyä samalla vaivalla isompi annos, jota syödään useampi päivä. Puolukkahillonkin pyrin tekemään itse, mutta tällä kertaa en tehnyt uutta satsia, koska edellistä oli juuri sopivasti jäljellä. Tässä on esimerkiksi hyvä resepti hilloa varten.
Kaalilaatikkoa sanotaan kovin työlääksi ja aikaa vieväksi valmistaa, mutta mun mielestä tämä kuuluu niihin ruokiin, joissa aikataulutus on tärkeintä. Sillä, jos aikataulu toimii, niin ruoka valmistuu kuin itsestään. :) Itse en keittele kaalinpäätä, vaan paistan pannulla. Sopii mulle paremmin ja en ole huomannut, että kaalin maku olisi kärsinyt.

 Kaalilaatikko

2 pientä keräkaalia
2-3 sipulia
öljyä paistamiseen
2 annosta keitettyä riisiä
400 g jauhelihaa
3 ½ rkl siirappia
kourallinen tuoretta basilikaa
mustapippuria
suolaa
(vajaa) 5 dl ruokakermaa


Silppua sipuli ja kuullota pannulla samalla kun leikkaat kaalin suikaleiksi. Jos kaalia on niin paljon, ettei mahdu kerralla pannulle, niin paista kaali kahdessa osassa tai lisää sitä mukaa kun pannulle mahtuu. Esim. wokkipannu riitää tälle määrälle, jos kaalia lisäilee paistamisen aikana. Kaalien paistamiseen kannattaa varata aikaa, mutta  toisaalta sitten kun kaalit on saatu pannulle, ne eivät vaadi muuta kuin pientä tarkkailua ja aktiivista kääntelyä.

Keitä riisi paketin ohjeiden mukaan. Lisää riisien keitinveteen hieman suolaa.

Paista jauheliha ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää siirappi ja riisit jauhelihan joukkoon. Mausta vielä pilkotulla tuoreella basilikalla. Tässä vaiheessa on hyvä tarkastaa maku ja lisätä mausteita tarvittaessa.

Tällä välin kaalit ovat mukavasti pehmenneet. Kaalien paistamisessa on tärkeintä ettei paista liian kuumalla pannulla, jottei kaalit kuivu.

Voitele iso uunivuoka ja kaada siihen kaalit ja riisi-jauhelihaseos ja sekoita ne keskenään (voi sekoittaa myös pannulla, makukysymys). Tasoita ja kaada päälle ruokakerma.

Paista uunissa 175 asteessa n.1 tunti eli kunnes pinta on saanut kauniin värin.


Valmis annos puolukkahillon kera

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Ihana raparperikakku



Tämän kuvan kakut vein äidilleni äitienpäiväjuhlintaa varten. Edessä oleva on Pähkinäinen raparperipiirakka, jonka reseptin olen jo tähän hätään kadottanut. Postaan reseptin, kunhan vain löydän sen. Täytekakku on Mansikkainen suklaakakku ja kuivakakkuna  Kotilieden Ihana raparperikakku.
Pari sanaa tuosta Raparperikakusta: tykkään kun kuivakakku ei ole nimensä mukaisesti kuiva, vaan mehevä. Tämä on juuri sellainen kuivakakku. Tästä tuli heti yksi lempiohjeistani ja asiaa ei yhtään haitannut se, että se sisältää raparperia. Vaikka reseptissä kehotetaankin nauttimaan haaleana, niin toimii hyvin myös huoneenlämpöisenä tai viileänä. Tietysti raparperin kanssa kannattaa aina nauttia jotain maitotuotetta raparperin sisältämän oksaalihapon takia.